"Bel far niente tarkoittaa "kaunista joutilaisuutta". Italialaiset ovat kyllä perinteisesti olleet kovia tekemään töitä, etenkin kaikenkärsivät työläiset, jotka tunnetaan nimellä braccianti (koska heillä ei ollut mitään muuta kuin käsiensä raaka voima - braccie - millä pärjätä tässä maailmassa). Mutta jopa vasten kovan puurtamisen taustaa bel far niente on aina ollut vaalittu italialaisen elämän ihanne. Joutilaisuuden kauneus on kaiken työnteon päämäärä, lopullinen täyttymys josta saa onnitella itseään. Mitä kiihkeämmin ja hilpeämmin kykenee olemaan tekemättä mitään, sitä paremmin on onnistunut elämässään."

Elizabeth Gilbert - Eat Pray Love

Luen tällä hetkellä Elizabeth Gilbertin kirjaa "Eat Pray Love", josta ylläoleva pätkä on lainattu. Kirja on toistaiseksi vähän mitäänsanomattoman tuntuinen, mutta tuo kappale pysäytti ajattelemaan. Juuri nyt tuntuu siltä, että minun pitäisi ottaa elämäntehtäväkseni (tai ainakin seuraavaksi projektikseni) "Bel far niente". Voi melkeinpä sanoa, että elän jatkuvassa kiireessä. En osaa enkä ehdi pysähtyä nauttimaan elämästä sellaisena kuin se on, puhumattakaan niistä kuuluisista pienistä asioista. Ja juuri sitä minun pitäisi tehdä, tai ainakin näin minulle sanoo psykoterapeuttini (jolle muuten maksan mansikoita), mutta kun en osaa! 

Minulla on meneillään aina jokin projekti, johon kyllästyn yleensä noin viikossa. Ostan salijäsenyyden ja käyn salilla kerran. Ostan maalaustarvikkeet ja maalaan pari pikkutaulua, jotka lentävät lopulta roskiin. Maalaustarvikkeet pistetään varastoon. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Teen asioita ainoastaan lopputuloksen vuoksi, ja siitä en pääse koskaan nauttimaan. Jos saankin joskus jonkun projektin valmiiksi (kuten esimerkiksi töissä, siellä ne projektit vaan on pakko viedä loppuun asti), en osaa nauttia työni hedelmistä, koska mietin jo seuraavaa keissiä. 

Jos kiire on toinen nimeni, multitasking on kolmas. Minulla on monta rautaa tulessa ja syöksähtelen asiasta toiseen osaamatta kuitenkaan keskittyä mihinkään. Pohjimmiltani olen kuitenkin patalaiska ihminen, mutta vailla tekemistä olen levoton ja ärsyyntynyt. Teen, koska "kuuluu tehdä", en tekemisen ilosta. Siispä asetan seuraavaksi projektikseni kauniin joutilaisuuden ja toivon, että jonain päivänä opin nauttimaan elämästä, ihmisistä, hetkistä. 

Osaako ylipäätään kukaan enää pysähtyä nautiskelemaan?

Aloitan tämän blogin kirjoittamisen, jotta saan jäsenneltyä ajatukseni paremmin. Jaan ajatukseni julkisuuteen siinä toivossa, että joku muukin saa tästä jotain irti. En osaa määritellä blogilleni varsinaista genreä, koska aion kirjoittaa kaikesta mahdollisesta: oman elämäni iloista ja suruista, maailmanrauhasta, työelämästä ja harrastuksista jne.

Ulkoisesti elän melko tavallista ja tylsääkin elämää, mutta pään sisällä myrskyää. Luonteeltani olen tällainen "tunteiden tukahduttaja", joka uskaltaa päästellä todella vasta anonyymissa ympäristössä. Minulla on hyvä koulutus, työpaikka, kumppani, asunto ja perhe, mutten tyydy mihinkään, vaan kaipaan jatkuvasti jotain lisää. Haaveeni ovat epärealistisissa sfääreissä ja puolet ajasta elänkin hieman naurettavissa haavekuvissani, joita tulen luultavasti täälläkin avaamaan enemmän. 

Ensimmäinen ja tärkein tavoitteeni on kuitenkin oppia pitämään itsestäni ja sitä kautta muista ihmisistä ja elämästäni ylipäätään. Toivon vuodattamisen ainakin osaltaan vievän minua eteenpäin tavoitteessani. Valmistaudun muokkaamaan elämänarvojani ja asenteitani ja löytämään sen kultaisen keskitien. Lähtöasetelma ei ole kovin vakuuttava, mutta maasta se pienikin ponnistaa. Ja myrskyn jälkeen on poutasää.